Aamulla jouduin tilaamaan kuskin koska erjantaina olin ktiutunut ilman kusin aoua enkä sopinut maanantaista mitään.

Otin homman varmanpäälle ja kirjoitin vihkoon keskustelun ja pari vaihtoehtoa atukäteen. Homma hoitui yllättävän helposti joten kahvin keittoon ja aamupalalle. En muista olenko näyttänyt työpistettäni? Tuossa:

Eli ihan tavis. Työtuoli on selväsi suunniteltu alle satakiloisille.

Aamutoimien jälkeen tontille hyökkäsi Cesar. Hän on pomona yhdessä laitoksessamme ja lähdin hänen kanssaan matkaan. Siitä tulikin todella mielenkiintoista. Paikka on alle 50km Santo Domingosta länteen. Syrjäinen pikkukaupunki.

Kylässä ei ollut muuta ihmeellisempää kuin taas nämä koulupuvuissa olevat muksut. Olikohan joku juttu jäynnistymässä?
C ei todellakaan ollut hölösuu tai sitten häntä jännitti tilanne.

Kun päästiin vierailukohteeseen, niin purskahdin nauruun. Monellako työpaikalla Suomessa on jossain seinällä juliste jossa on aurinkoranta, hiekkaa, meri ja palmu? Veikkaan, että aika monella. Arvatkaapas mitä näillä on seinillään?

ARVATKAA NAURATTIKO VANHAA JÄÄNMURTAJAMIESTÄ!!!! No jos talvilämpötilat on iltapäivällä 30C niin taitaa sitä kesäkuumalla haaveilla vähän viileämmästä. Kuvassa taitaa olla ylhäällä pilkistämässä Ruotsin Ymer?
Tuo henkilökortti  kaulassa on firman turvallisuuskäsikirjan juttu mutta ennenkaikkea paikallinen status-symbooli. Oikeasti et ole yhtään mitään ilman korttia kaulassa päiväsaikaan kaupungissa!

Päivä oli mielenkiintoinen ja meni nopeasti hieman myöhästyneeseen ruokatuntiin asti. Työturvallisuuteen liittyen mielenkiintoinen case. Alueen laahennuksen yhteydessä oli ympäröivä aita tietysti purettava. Lääjennustyön aikana viereisesti joesta (puro tällä kohtaa) oli noussut kroko keskeyttämään hommat.

Ruoka syötiin sitten ihan siinä kylällä.

Ruokalan sisäänkäynti näytti tältä. Jos Riihimäen keskustassa olisi tällainen ruokala, saattaisi siellä tuokatunnin aikana joku pistäytyä.

 

Menimme sisään jossa hieman epäkohteliaan painokkaasti ilmoitin syöväni mielummin ulkona.

Jos ja kun palvelu pelaa, niin sitenhän terassia siivotaan sen verran, että vieraat mahtuvat tykö.
Siihen laitettiin tuolit ja pöytä jotta aperitiivien kanssa saa mietittyä, että mitähän sitä tänään....

Ei nuo maisemat siitä ruokalasta ihan huonot tolleet:

 

 

Kaikki kun eivät pääse syömään esimerkiksi Hyvinkään sairaalan henkilökuntaravintolaan, niin tähän on tyytyminen.

Ruoaksi oli kalaa joka ei näy ottamassani kuvassa kun tausta  oli niin kirkas. Se oli  valkoiselle vadille aseteltu kala ja vihanneksia ympärillä. Täällä alle 50km päässä SD:stä meri on jo ihan matkaesitteiden turkoosi. Tämä ranta on kuulemma viikonloppuisin käytössä ja pitkinä viikonloppuina tupaten täynnä. Liian pieni alue matkanjärjestäjille. Ruuan päälle sitten takaisin hommiin.  Ensimmäisenä tyttö toi kunnon kahvit! Töissä aika meni tas nopeasti ja kohta sitten olikin lähdettävä kotia kohti. C lähti heittämään.

 

Töiden jälkeen kauppaan ja kotiin.

Huomenna luvassa laivakeikkaa. Olisipa joku oikein Ameeriikan cruiseri;-)
Lähden laivakeikalle Kuuba-asiantuntijan kanssa. Tarkoituksena jutella kaikki se aika joka työkeikalta jää. Jutella Kuubasta ja sen mahdollisuuksista.

Huonoja uutisia tänään. Yksi työkaveri oli ollut moottoripyöräonnettomuudessa lauantaina. Onneksi työpaikan vakuutus joten saa kuulemma parasta hoitoa jota saaresta löytyy. Ilmeisesti "vain" toinen käsi ja lukuisia sormia murtunut. Ei kuulemma jouduta amputoimaan vaikka oli aluksi annettu huonompia tietoja.

 

 

 

 

Minua pyydettiin palautteessa etsimään mahdollista apua kalastusmatkojen järjestämisessä. Tuumasta torkuille.

Olisiko tuo se paikka josta kysellä (pescadores=kalastajat)?
Itse tuosta plazasta oli kuva jo lauantaina:

Ei pöllömpi paikka kalamiesten selvitellä siimojaan ja verkkojaan.
Olisikohan nyt kahvin paikka ja pari sivua...........