Tänään oli kohteena Punta Cana- niminen paikka tuolla saaren itäpäässä. Menin sinne Sr Andreaksen kanssa. Matka kesti kolme tuntia sivu. Maisemat oli kohdallaan kun ajelimme rantatietä.Perillä odotti mielenkiintoinen laitos johon tutustuin. A:lla oli oma palaverinsa.

Lounaaseen asti teimme hommiamme ja lähdimme sitten purtavan hakuun. Paikallisen pomon sihteeri Maria tuli mukaamme tai ihan oikeasti A:n mukaan. Menimme todella hienoon sikarikkaiden kaupunkiin syömään. Paikkana italialainen ravintola.

Siinä M ja A patsastelevat ravintolassa jossa oli oikeasti lähes kaikki italialaista! Ruoka oli todella hyvää ja lasku sen mukainen. Noin 3-kertainen kaupunkihintaan nähden. Yksi päivän kohokohta oli se kun A:lla oli sellainen asiakaspalautelappu täytettävänä. Sovimme kaikista kohdista mutta sitten  tuli tenkkapoo. Piti keksiä jotain parannettavaa tähän todella hienoon italialaisravintolaan. Keksittiinkin, että huomautetaan tuosta sikakaliista viinivalikoimasta.  A kirjoitta kaipaavansa espanjalaisia viinejä! Kun tietää Espanjan ja Italian ikivanhan viha-rakkaus-suhteen, niin taisi mennä paikan oikeasti italialaiselta emännältä ensiyön unet.

Toisaalta hinnan ymmärtää kun ihan tuossa kapakin takana oli esim Julio Inglesiaksen "kesämökki". Onhan kylästä sitten valittavissa rantoja joista  valita "Aurinko Atlantin yllä" tai sitten "Aurinko Karibianmeren yllä".
Mehän olimme siellä töissä joten ei kun puurtamaan. Loppupäivä me tutustuessa ja ihmisä haastatellessa. Päivässä oppii paljon.

Yksi juttu joka täällä pistää silkmään on nuo muksujen koulupuvut. Tosi herttaisen näköisiä noissa puvuissaan. Puvut eivät siis ole yksinomaan totalitaaristen järjestelmien juttu vaan kyllä niitä on muuallakin.

Kouluissa täällä on niin ahdasta, että ovat kahdessa vuorossa. Toinen alkaa aamukahdeksalta ja toinen joskus 13.00 iltapäivällä.

Paraati johon en usko edes itse onkin nyt A:n mukaan ensi viikonloppuna.