Eipäs oikeastaan mitään. Kävin pänttäyksen lomassa ostamassa sakset. Ihan jees metodi tuo, että on kielioppikirja ja harjoituskirja. Tietsikassa varsin laaja sanasto koko ajan auki. Sanasto on siitä hyvä kun se ilmoittaa substantiivin suvun, eli onko se setä vai täti. Joistakin esineistä melko helppo arvata kumpi on kyseessä. Olkkarissa about 27C joten hiukan hikistä pänttäämistä. Hommasin tänään pienen mustan kirjan joka mahtuu taskuun. Olen raapustanut siihen nimeni ja osoitteen lisäksi tärkeimpiä rakenteita ja joitain lausahduksia. En siis meinaa kävellä tuo kirja kädessä kadulla mutta se saattaa olla hyvä luntti sopivassa paikassa. Tuleehan samalla kerrattua kun siihen kirjoittelee.

Juu ja tulihan hoidettua työasiaakin. Eli sain sovittua miehen tilalleni jos täytyy lähteä livenä työkeikalle siellä kotosalla. Tuskin täytyy mutta onpahan olemassa backup jos tulee "pakko mennä"-juttu. Viimeviikkoinen ja tämänviikonloppuinen osoitti, että verkon yli voi tehdä melko helposti isojakin operaatioita.

Ensiviikko pitäisi olla sitten jo ihan oikeita hommia. Tuo alotusviikko meni sisäänajoon. Tiedän, että Haitissa on nyt yksi meidän case. Minua peloteltiin viimeviikolla, että lähettävät minut Haitiin oppimaan mitä tarkoittaa kun mikään ei toimi. Lähtisin sinne hyvinkin mielelläni katsomaan miten sellainen homma hoidetaan.

Telkkari

Asia joka ei oikeesti kiinnosta pätkääkään paitsi CNN En Espanol. Se on CNN:n espanjankielinen versio joka on toteutettu isolla rahalla. Ihan kuten USA:n isovelikin se on News in entertaintment-format. Ei globaalina tietolähteenä mikään yliverto mutta siitä saa hyvän kuvan tämän latinoalueen laajuudesta. Samoin sieltä tulee tietoa työn kannalta tärkeiden latinojen puuhasteluista. Niin ja ennenkaikkea kauniit ihmiset puhuvat rauhallisesti espanjan kirjakieltä. Lyö laudalta jopa tähänastisen ykköstuotteen: NYPD Blue DVD-setti Citymarketista 15€. Siinähän voi laittaa puhekieleksi espanjan. Tekstityksen voi valita Suomi, Espanja, Englanti tai jonkun eksoottisemman kielen. Saa todella hyviä kielimiksejä. Varmasti hintansa väärtti tuokin. Jarille tiedoksi, että en myy omaani.

Tänään olisi sitten se paraati. Kaupoissa on ollut sellainen paraativaate-osasto viikonlopun ajan. Samoin kassojen kohdalle oli laitettu tänään hylly jossa oli jotain taskumatteja paikallista rommia. Nyt taitaa olla lukukiintiö ja tietsikkakiintiö täynnä. Lähden iltalenkille ja kerron sitten huomenna mitä rannassa näkyi.